Tutkimustuloksia aiheesta

Diabetes ja implantointi

Uudempien tutkimusten mukaan myös potilaalle, jonka diabetes ei ole täysin kontrollissa, on mahdollista asentaa implantti turvallisesti. Amerikkalaisessa julkaisussa Medscape Medical News:ssa hammaslääketieteen ja filosofian tohtori Thomas W. Oates Jr. kertoo näin: “Emme pystyneet yhdistämään kohonneen verensokerin vaikutusta implantoinnin epäonnistumiseen tai muihin komplikaatioihin.” Vuoden aikana hän kollegoineen suoritti implantoinnin 19 potilaalle, joilla oli kontrolloimaton diabetes, eikä yksikään implantointi epäonnistunut.

Myös kirurgian tohtori Kim Gowey, joka ei osallistunut tutkimuksen tekoon, kertoo ettei ole koskaan käännyttänyt potilasta pois diabeteksen takia. Hän kertoo Medscape Medical News:ssa saaneensa vain hyviä tuloksia asentaessaan implantteja diabetespotilaille. Hän kertoo näin: “Olen aina sanonut potilaille, että koska he sairastavat diabetesta, implantointi voi vaikuttaa kollageenisynteesiin ja implantoinnilla on korkeampi riski epäonnistua. Nyt voin kuitenkin kertoa potilailleni, ettei korkeampaa riskiä ole olemassa.”

Aikaisemmat tutkimustulokset perustuivat hyvin lyhyisiin ajanjaksoihin ja koska Tohtori Oates & kollegat halusivat ymmärtää implantoinnin pitkäaikaisia vaikutuksia diabetespotilailla, he tekivät tutkimuksen 117 potilaalle, joille asennettiin yhteensä 234 implanttia. Asennettujen implanttien annettiin parantua 4 kuukautta, jonka jälkeen lopullinen tuote asennettiin ja painoa laskettiin implanttiruuvin eli fikstuurin päälle. Potilaiden tilannetta seurattiin säännöllisesti paranemisjakson aikana ja lopullisen tuotteen asentamisen jälkeenkin vielä vuoden ajan.

Potilaat laitettiin kategorioihin heidän sokerihemoglobiiniarvojensa (HbA1c) perusteella:

50 potilasta, joilla ei ollut diabetesta: HbA1c 5,9% tai vähemmän
47 potilasta, joilla oli hyvin kontrollissa oleva diabetes: HbA1c 6-8%
20 potilasta, joilla oli huonosti kontrolloitu diabetes: HbA1c 8,1% tai enemmän

Tutkimuksen alkaessa korkein mitattu HbA1c arvo oli 11,1% ja tutkimuksen aikan 13,3%.

Implantointi laskettiin onnistuneeksi, mikäli implantissa ei ilmennyt merkkejä kliinisestä liikkuvuudesta, osseointegraation epäonnistumisesta, peri-implantiittiin liittyvästä läpikuultavuudesta, kipua tai muita syitä, jotka vaatisivat korjaavia toimenpiteitä. Implantoinnin onnistumisprosentit vuosi lopullisen tuotteen asentamisen jälkeen eivät tilastollisesti eronneet tutkimusryhmien välillä ja tutkimustulos pysyi samana, vaikka 7 seurantaan saapumatonta potilasta laskettiin epäonnistuneiksi implantoinneiksi.

Potilailla, joilla oli huonosti kontrolloitu diabetes, osseointegraatio viivästyi hieman verrattuna kahteen muuhun tutkimusryhmään. Osseointegraatio kesti huonosti kontrolloiduilla 7,3kk, hyvin kontrollissa olevilla 4kk ja niillä, joilla ei ollut arvojen mukaan diabetesta 3,8kk. Tohtori Oates kertoo tutkimustuloksista näin: “Paranemisajan vaihtelevuus ei saisi olla syy kieltää implantointi ihmisiltä, jotka voivat saada siitä hyötyä, koska osseointegraation viivästymisellä ei näytä olevan vaikutusta lopullisiin onnistumisprosentteihin”.

Lisäksi Tohtori Oates kiinnitti huomiota siihen, että implantoinnin hyödyt diabetespotilailla menevät selkeästi riskien edelle. “Meillä tuli vastaan potilaita, joilta puuttui kaikki hampaat ja heidän suunsa oli niin huonossa kunnossa, että heidän ravinnonsaanti oli heikentynyt. He yrittivät kahden huonosti pysyvät proteesin avulla syödä pieniä määriä. Eräskin potilas yritti elää suklaamaidolla. Mikäli tällaiset potilaat saataisiin syömään ravinteikkaammin ja runsaammin implanttien avulla, se tekisi myös heidän diabeteksesta helpommin hallittavan ja heidän yleisterveydestään paremman.”

Tohtori Oates kuitenkin huomauttaa, ettei hänen tutkimustuloksiaan voida soveltaa aivan kaikkiin kliinisiin olosuhteisiin. Tutkimustulos voisi olla eri, jos implantti asennetaan muuhun kuin tutkittuun kohtaan ja jos implantin ei anneta osseointegroitua vähintään 4kk. Lisäksi kaikki tutkimukseen osallistuneet henkilöt söivät implantoinnin jälkeen viikon mittaisen antibioottikuurin.

Implantointi vs. Juurihoito

Alla esitelty kahden tutkimuksen tutkimustulokset, jotka käsittelevät implanttien ja juurihoidon hyötyjä ja haittoja.

Tutkimus 1.
Otsikko: “Luunsisäiset implantit vs. ei-kirurginen juurihoito: tutkimusartikkeli” (Blicher 2008)
Blicherin tutkimusartikkeli arvosteli julkaistuja tutkimustuloksia, jotka käsittelivät juurhoidon saaneiden hampaiden onnistumisprosentteja ja implantointien onnistumisia ja epäonnistumisia. Tutkimustuloksista voitiin kertoa, että juurihoidon onnistumisprosentti oli 92-97% välillä 4-8 vuoden arvioitavan ajanjakson aikana. Implantoinnin onnistumisprosentti oli 95-99% välillä 2-16 vuoden ajanjakson aikana.
Tutkimustulosten mukaan kummankin toimenpiteen onnistumistodennäköisyys on lähes yhtä suuri, vaikkakin hieman enemmän implantointia puoltava.

Tutkimus 2.
Otsikko: “Hampaan entisöinti endodontisesti vs. implantoimalla: eroavuudet hoidon lopputuloksissa” (Iqbal 2007)
Iqbalin artikkeli otti huomioon 55 eri tutkimuslomaketta, jotka arvioivat hammasimplantointeja ja 13 eri juurihoitotapausta. Lopputuloksissa ei ollut merkittäviä eroja onnistumisen todennäköisyyksissä.
Artikkelissa todettiin, että valinta implantoinnin ja juurihoidon välillä tulisikin tehdä muista syistä kuin siitä, kumpi hoito todennäköisemmin onnistuu.

Yhteenvetona sanottakoon, että sekä Blicherin että Iqbalin artikkelit osoittavat, että implantoinnin ja juurihoidon välillä ei ole suuria eroavuuksia onnistumisprosenteissa ja kumpi vain on tästä näkökulmasta katsottuna hyvä vaihtoehto.

http://implanttihoito.fi/suomi-tutkimustuloksia-aiheesta/